Kolumni Forum24-lehdessä (25.5.2018)

 

Rauha vaatii työtä

 

Osallistuin menneellä viikolla Barentsin alueneuvoston kokoukseen Rovaniemellä. Huolimatta poliittisista jännitteistä yhteistyö sujuu alueellisesti hyvin. Sama koskee kirkkojen ekumeenista toimintaa pohjoisessa. Kirkkojen väliset jännitteet eivät ole haavoittaneet yhteyttä Barentsin alueella. Kyse on rauhantyöstä.

Rauha on helpompi rikkoa kuin rakentaa. Pelko, ennakkoluulot, epäoikeudenmukaisuuden kokemus ja kateus murentavat rauhaa. Tällaiset voimat saavat helposti vallan.

Rauhan vaaliminen vaatii työtä, oli sitten kyse kansakuntien välisistä jännitteistä tai yksilöiden välisestä kanssakäymisestä. Rauhantyössä tarvitaan ihmisen aitoa kohtaamista. Välittömässä ja aidossa kohtaamisessa ennakkoluulot ja pelot karisevat.

Kohtaamisen lisäksi tarvitaan ymmärrystä. Toisen ihmisen tai kansanryhmän suvaitseminen ei riitä. Kohtaamisen on oltava avoin toisen, tämän näkemysten ja kulttuurin ymmärtämiselle. Kun ymmärrämme toista ihmistä, voimme rakentavasti ja hyväksyen olla hänen kanssaan eri mieltä.

Edelleen rauha vaatii ennen kaikkea tahtoa. Kyse on tietoisesta halusta rakentaa hyvää, ei hajottaa tai erottaa.  

Jumala on kutsunut meidät rauhaan. Täydellinen rauha löytyy yhteydestä Jumalaan ja siitä kumpuaa halu toimi rauhan puolesta tässä maailmassa.  Jumalan tahto on tehdä meistä kaikista rauhan tekijöitä.

 

Niilo Pesonen, kirkkoherra
Tuiran seurakunta

 

Niilo kommentoi kirkolliskokousta: Yhteyden etsiminen avioliittokäsityksessä vaatii työtä

Kirkolliskokous kokoontui kuluvalla viikolla Turussa. Kokouksen käsittelyssä oli lukuisia asioita, mutta kiinnostavin ja kiivain keskustelu käytiin epäilemättä kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta.

Perustelakivaliokunta hylkäsi esityksen, jonka mukaan kirkon avioliittokäsitystä olisi laajennettu koskemaan samaa sukupuolta olevia pareja. Keskustelun ja äänestyksen jälkeen kirkolliskokous päätyi samaan ratkaisuun toivoen piispainkokouksen jatkossa selvittävän vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi.

Keskustelu toi jälleen esille kuinka etäällä näkemykset asiassa ovat. Osalle kyse on raamattukysymyksestä, melkeinpä pelastukseen liittyvästä kysymyksestä. Toiset näkevät asiassa ihmisoikeuskysymyksen ja lähestyvät kysymystä sielunhoidollisesta tai lähimmäisen rakkaudennäkökulmasta.

Avioliitto-kysymys on esimerkki modernin maailman haasteista kristilliselle uskolle ja sen näkemyksille. Kyse on asiasta, joka jakaa kirkkoa sisäisesti. Sen lisäksi asia jakaa koko kristikuntaa. Oletettavaa on, että kysymys ei tule ratkeamaan kaikkia tyydyttävällä tavalla Suomen kirkossa lähitulevaisuudessa. Tästä huolimatta kirkon tulevaisuuden kannalta olisi hyvä muistaa joitakin asioita.

Ensinnäkin on syytä suostua rehelliseen keskusteluun, jonka todellisena tavoitteena on toisen ja hänen näkökohtiensa ymmärtäminen. Tällöin on kyse enemmästä kuin vain toisen suvaitsemisesta. Kyse on halusta ymmärtää, miksi toinen ajattelee, kuten ajattelee.

Toiseksi tosiasia on, että kirkkomme sisällä tulee olemaan kaksi toisistaan poikkeavaa kantaa asiaan. Tästä huolimatta kyse on yhteisestä kirkosta, jossa on pyrittävä yhteyteen. Tämän pohjalta on etsittävä ratkaisua, jossa voidaan toista kunnioittaen yhdessä todistaa Kristuksesta.

Itse ajattelen, että toimiva ratkaisu voisi olla esimerkiksi se, että kirkko pitää edelleen kiinni perustasta, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Tämän ohella etsitään ratkaisu, jossa heille, jotka haluavat vihkiä samaa sukupuolta olevat parit, annetaan siihen omantunnonvapaus.  

Niilo Pesonen

Oulussa innostunut joukko Niilon tilaisuudessa

Tiistaina  24.4. oli Oulussa Keskustan seurakuntatalolla iso joukko kuuntelemassa Niiloa ja toteamassa, kuinka hyvän piispa hänestä saataisiin.


Vastikään Kempeleeseen muuttanut rovasti Markku Korpela avasi tilaisuuden, veisautti virren ja piti alkuhartauden. Markku kertoi vielä oman kokemuksensa siitä, miksi Niilosta tulisi hyvä piispa. 


Kappalainen Anna-Leena Häkkinen haastatteli Niiloa lupsakkaan tyylikkäästi.  Diakoniajohtaja, valitsijayhdistyksen asiamies Marja-Leena Tahkola ja kanttori Sirpa Ilvesluoto esittivät hengellisiä lauluja kahteenkin otteeseen.

Valitsijayhdistyksen asiamies Marja-Leena Tahkola kommentoi tilaisutta tyytyväisenä.

- Tupa oli täynnä piispanvaalista kiinnostuneita. Voin olla vain tyytyväinen. Niilon kannatus vaikuttaa vankalta ja lähes päivittäin joukkoon tulee uusia ihmisiä sekä maallikoita että pappeja hyvin erilaisista viiteryhmistä, totesi Tahkola silmin nähden innostuneena.


Ennen tilaisuutta ja sen jälkeen kahviteltiin ja jokaisella oli tilaisuus jututtaa Niiloa henkilökohtaisesti.

Niilo Lapissa: Pohjoisen seurakunnissa on huoli huomisen toimintamahdollisuuksista

Niilo tapasi Kittilän ja Ivalon seurakuntalaisia Keski- ja Pohjois-Lapin kierroksellaan. 

- Keskustelua herätti molemmissa seurakunnissa pienten seurakuntien ja muuttotappioalueilla sijaitsevien seurakuntien tulevaisuus. Huoli seurakuntien tulevaisuudesta oli aito. 

- Näkemykseni mukaan kirkossa on löydyttävä edelleen solidaarisuutta siten, että muuttotappioalueiden seurakunnallinen toiminta turvataan. Tähän tarvitaan keskusrahaston tukea. 

- On myös huomattava, että monet seurakunnat tarjoavat palveluita myös alueella lomaileville kirkon jäsenille. Levin ja Saariselän kappeleiden toiminta on oivallinen osoitus tästä vuorovaikutuksesta, totesi Niilo Pesonen.

Kokkolassa kiinnosti eutanasia

Niilo vieraili eilen hiippakunnan etelärajalla Kokkolassa ja ilta oli onnistunut. Illan teemaksi nousi mm.  eutanasia, josta paikalle kokoontunut seurakuntaväki ja piispanvaalin ännioikeutetut olivat kiinnostuneita.

- Eutanasia on esillä vahvasti Euroopan kirkoissa ja valtioiden parlamenteissa. Yhdyn tässä kysymyksessä piispojen linjaukseen, jonka mukaan aktiviisen eutansasian sijasta kehitetään aktiivisesti saattohoitoa, totesi Niilo Pesonen.

Niilo Sodankylässä:Yrityksellä hävittää uskonto voi olla arvaamattomat seuraukset!

Menneellä viikolla keskusteluun ryöpsähtivät seurakuntien pitämät päivänavaukset kouluissa. Taustalla oli Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen antama huomautus Pitkäkankaan koululle, koska seurakunnan päivänavausten ajaksi ei ollut annettu mahdollisuutta oppilaille osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella Oulun kaupunki harkitsee nyt kaikkien päivänavausten muuttamista yleiseettisiksi.

Uskonnonvapautta on perinteisesti lähestytty kahdesta näkökulmasta: negatiivisesta ja positiivisesta.

Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa vapautta uskonnosta. Kärjistetyimmillään tämä toteutui aikanaan Neuvostoliitossa, jossa uskonnon harjoittaminen oli melkeinpä kriminalisoitua. Uskonto pyrittiin poistamaan mahdollisimman paljon julkisuudesta ja julkisesta tilasta, koska sitä ei nähty hyödylliseksi.

Uskonnon vähittäinen syrjäyttäminen julkisesta tilasta ei johda uskonnottomaan paratiisiin. Tähän ei johda liioin kaikille yhteinen eettinen opetus. Tämän kaltainen kehitys on nähtävissä tällä hetkellä esimerkiksi Virossa tai Tsekissä, jossa kirkko ja kristillinen usko ovat menettäneet Euroopassa eniten vaikutusvaltaansa.

Uskonto ja uskomukset eivät ole näistä maista kuitenkaan hävinneet. Tilalle ovat tulleet tarotkortit, maauskonto sekä usko erilaisiin ennustuksiin ja merkkeihin.  Uskonto ei häviä. Jos käsitys omasta uskonnosta ja kulttuuriperimästä hävitetään, seuraukset voivat olla arvaamattomat. Tilalle tulee aina jotain muuta.

Suomen uskonnonvapauslaki lähtee positiivisesta uskonnonvapaudesta. Tällöin uskonto nähdään hyödyllisenä asiana ja ihmistä kannustetaan harjoittamaan omaa uskontoaan, myös julkisesti ja näkyvästi. Tästä seuraa, että oman uskonnon harjoittaminen on myönteinen asia myös varhaiskasvatuksen yksikössä ja koulussa. Samalla eri vakaumusta edustaville henkilöille järjestetään toki mahdollisuus samantasoiseen vaihtoehtoiseen ohjelmaan.

Seurakunnan pitämien päivänavausten muuttaminen ei-uskonnollisiksi olisi lyönti vasten kasvoja niille enemmistön muodostaville vanhemmille, jotka näkevät uskonnolliset päivänavaukset hyödylliseksi omalle lapselleen. Uskonnollisten päivänavausten käytännön järjestäminen on mahdollista varmasti ilman, että kenenkään vakaumusta loukataan.

Olen ymmärtänyt, että näin pystytään toimimaan suurimmassa osassa kouluja. Jossakin koulussa esimerkiksi uskontotunnit on kytketty seurakunnan pitämään päivänavaukseen. Edelleen havaintojeni mukaan kouluissa on järjestetty keskusradiopäivänavauksen ajaksi mahdollisuus vaihtoehtoiseen ohjelmaan toisessa tilassa. Malleja varmasti löytyy ilman, että uskonnollisia päivänavauksia täytyy lopettaa.

Seurakunnan työntekijän ja seurakunnan perustehtävän näkökulmasta sellaisen päivänavauksen pitäminen, jossa ei saa olla uskonnollista sisältöä, on vähintäänkin haasteellista. Lisäksi on muistettava, että eettinen opetus ei synny tyhjästä. Kristityllä etiikka ja sen opetus liittyy kiinteästi kristillisestä uskosta nouseviin näkökohtiin. 

Miksi haluamme olla ekumeenisia, mutta silti luterilaisia

Niilo Pesonen kuuluu kirkkomme Itä-Eurooppa työryhmään, jonka tehtävä on seurata kirkkojen tilannetta entisen Itä-Euroopan alueella. Työryhmä vieraili viikonloppuna Puolassa, jossa katolisen kirkon lisäksi perehdyttiin erityisesti paikallisen luterilaisen kirkon toimintaan. Puolassa luterilainen kirkko on vähemmistökirkko.

Niilo Pesonen kertoilee ajatuksiaan näin:

”Puola on maailman kristillisimpiä valtioita. Puolalaisista valtaosa kuuluu katoliseen kirkkoon. Sen rinnalla elää pienenä, tosin kolmanneksi suurimpana kirkkokuntana, luterilainen kirkko. Luterilaisia 38 miljoonasta puolalaisesta on vain noin 80.000.

Puolassa, kuten yleisesti Keski-Euroopassa, luterilaiset ovat pieni vähemmistö. Näin asia on luterilaisten osalta myös maailmanlaajuisesti. Maamme enemmistökirkkona meillä on oppimista luterilaisilta, jotka kuuluvat vähemmistöön. Näin on pelkästään seurakuntien taloudellisen toiminnan osalta. Muualla resurssit ovat pienet, mutta ne käytetään tehokkaasti.

Joissakin maissa luterilaisuus on osa muuta esimerkiksi kielelliseen vähemmistöön kuulumisen identiteettiä. Yhteistä luterilaisuudelle näyttää olevan kiinnostus koulutusta kohtaan. Kirkot muun muassa ylläpitävät kouluja ja päiväkoteja. Taustalla on epäilemättä luterilaisuuden muotoperiaate, jonka mukaan kaikkien oli kyettävä lukemaan Raamattua. Suomessa olemme enemmistö, mutta ei ole syytä unohtaa luterilaisuuden kytköstä oman maamme koulutustasoon ja pärjäämisemme kansainvälisesti.

 Vähemmistössä toimivat luterilaiset ovat käytännön tasolla erittäin ekumeenisia. Olemme tottuneet pitämään Suomen luterilaista kirkkoa ekumenian mallioppilaana. Näin varmasti on laajan ekumeenisen työskentelyn kohdalla. Käytännön tasolla ekumenia kuitenkin usein unohtuu.

Enemmistökirkon edustajina kohtelemme helposti samalla tavalla maassamme toimiviin muihin kristittyihin kuin mitä muissa maissa olevat vähemmistössä olevat luterilaiset joutuvat kokemaan muiden enemmistöjen taholta.

Periaatteessa yhteistyötä pidetään hyvänä, mutta käytännössä toimitaan vain oman seurakunnan sisälle.  Tarvittaisiinko käytännön tasolla enemmän yhteistyötä muiden kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen tasolla? Joskus yhteistyö koetaan uhaksi. Sitä se ei kuitenkaan mielestäni ole, vaan todellisuudessa ja käytännön tasolla se rikastuttaisi oman kirkkomme toimintaa!

Sisältöperiaate eli ihmisen pelastuminen yksin armosta oli Martti Lutherin keskeinen löytö. Tämä löytö antaa voiman vähemmistössä oleville luterilaisille, vaikka reformaation syntyajan kuilua esimerkiksi roomalaiskatolisen kirkon ja luterilaisten opetuksen välillä ei enää olekaan. Silti luterilaiset kirkot, myös Suomen luterilainen kirkko, elää juuri tästä: Jumalan ja Kristuksen suuruuden korostuksesta sekä ihmisen pelastumisesta ehdoitta yksin armosta. Älkäämme unohtako tätä luterilaisten perustehtävää!”

Tiukasti ajassa:

Samaa sukupuolta olevien vihkiminen voitaisiin sallia?

 

Niilon tilaisuus Rovaniemellä oli lämminhenkinen ja keskustelun teemat olivat ajankohtaisia.

Avioliittokysymyksessä Niilo Pesosen kanta on selkeä.Hän pitää kiinni kirkon perinteisestä avioliittokäsityksestä, mutta tulevaisuudessa kirkko voisi harkita samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen sallimista niille papeille, jotka haluavat niin toimia.

Avioliittokäsityksessä on kysymys kirkon ykseydestä, jota Pesonen haluaa erityisesti vaalia.

Myös apulaisoikeusmiehen päivänavauksia koskeva kannanotto puhututti tilaisuuden osanottajia.  

Pesonen toisti jälleen näkemyksensä, jonka mukaan seurakuntien yhteistyö kunnan kanssa on erittäin tärkeää ja yhteistyön muotoja on edelleen kehitettävä. Näissä neuvotteluissa on mielekästä korostaa positiivista uskonnonvapautta, joka antaa ihmisille oikeuden kristillisen uskonnon harjoittamiseen.

 

 

Haluan vaalia ykseyttä!

 

 Oulun hiippakunnan piispanvaaliin ehdokkaaksi suostunut Niilo Pesonen Oulusta pitää piispan toisena tärkeänä perustehtävänä vaalia kirkon ykseyttä.


– Suomen evankelisluterilainen kirkko on ennen kaikkea kansan kirkko. Se tarkoittaa sitä, että kirkossa voivat toimia yhdessä hyvinkin eri tavalla uskonasioista ajattelevat ihmiset.


– Minusta tuntuu, että nimen omaan tässä ajassa tarvitaan puhetta kirkon ykseydestä, siis siitä, että toisen näkemystä pitää kunnioittaa ja toisella tavalla ajattelevalle pitää antaa tilaa, Pesonen toteaa.


Niilo Pesonen vieraili sunnuntaina illalla Ylivieskassa kertomassa itsestään ja kristillisestä ajattelutavastaan.


Samalla kun korostaa yhteisöllisyyden voimaa Pesonen puhuu voimakkaasti kirkon ensisijaisesta tehtävästä, evankeliumin julistamisesta.


– Kirkko on perustettu julistamaan ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta ja sillä tiellä olemme vahvasti edelleen. Olen hengellisesti aika konservatiivinen, mutta hengellisen työn tavoissa moderni. Jeesuksesta ja Jumalasta voi kertoa niin monilla tavoilla ja uusia työmuotoja pitää kokeilla ja ottaa käyttöön, Pesonen toteaa.
Silti vara vanhassa jos ei parempi niin ainakin hyvä.


– Esimerkiksi sairaalatyö, perheneuvonta, lapsi- ja nuorisotyö, oppilaitostyö ja diakonia ovat kaikki hyviä työmuotoja. Niissä toteutetaan konkreettisella tavalla lähimmäisen rakkautta, aivan kuten Jeesus meitä opetti tekemään, Pesonen toteaa ja kertoo aivan tavallisen kristillisen työn olevan loppujen lopuksi paras lääke maallistumista ja kirkon jäsenmäärän vähenemistä vastaan.


Pesosen mielestä kirkon on hyvä jatkaa voimakasta lapsityötä ja kastaa lapsia kirkon sanoman mukaisesti.


– Pohjois-Suomessa pikkulapset tuodaan vielä kasteelle kiitettävissä määrin. Sitä vastoin eteläisissä osissa maata on vallalla ajatus, että antaa lapsen myöhemmin päättää, haluaako ottaa kasteen vai ei.


– Minusta lapsen kastamattomuuskin on valinta. Sillä tavalla lasta ohjataan pois kristillisestä perinteestä. Vanhemmilla on siis valta ohjata lapsen kristillistä kasvua aivan kuin muutakin kasvuprosessia, Niilo Pesonen toteaa.

Nykyään kirkon piirissä puhutaan lähes päivittäin sukupuolineutraalista avioliitosta ja siitä, tulisiko myös pappien vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.


Niilo Pesonen toteaa olevansa sillä kannalla, että pappien pitää noudattaa kirkolliskokouksen ja piispankokouksen antamia ohjeita, jotka siis tällä hetkellä eivät salli samaa sukupuolta olevien vihkimistä.


– Minusta kirkon on hyvä pysyä sillä kannalla, että avioliitto on säädetty miehelle ja naiselle. Mutta tulevaisuudessa kirkko voisi harkita samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen sallimista niille papeille, jotka sitä haluavat tehdä. Kirkon avioliittokannasta pidettäisiin kuitenkin tällöinkin kiinni. Näin voisimme ehkä parhaiten vaalia kirkon ykseyttä, Niilo Pesonen toteaa ja sanoo avioliittokysymyksen nousseen liian suureen rooliin keskustelussa.


Kyllä kirkon perustehtävästä ja sen vaalimisesta pitäisi keskustella enemmän. Varsinkin siitä kuulisi mielellään kommentteja, kuinka tavoitamme ne ihmiset, joita emme nykyään tavoita.

Kirkon piirissä kestopuheenaihe ovat myös rakenteelliset uudistukset.
Niilo Pesonen oli niitä, jotka toivoivat, että kirkolliskokous olisi hyväksynyt lain seurakuntayhtymistä.
Uudistus kaatui määrävähemmistöön.
– Seurakuntayhtymät ovat

seurakuntaliitoksia parempi tapa saada hallinnollisia säästöjä. Niissä toiminta säilyy itsenäisenä, vaikka hallinto yhdistetään.


– Silti kavahdan organisaation uudistuksessa ylhäältä johtamista. Nämä asiat pitää saada päättää paikallisesti ja alueellisesti. Siellä asiat tunnetaan parhaiten, Niilo Pesonen kertoo ja sanoo pitävänsä hyvänä myös tehtävien vaihtoa sopimusteitse.


Sopimusmallin huonona puolena Pesonen pitää jatkuvuuden puutetta. Kun yksi seurakunta irtoaa sopimuksesta, se aiheuttaa saman tien ongelmia sopimuskumppanille.


Pesonen Tromssassa: Poliittiset ja kirkkopoliittiset jännitteet eivät estä yhteyttä Barentsin alueella

Barentsin alueen kirkkojen neuvoston hallituksen kokous pidettiin 20. -21.3.2018 Tromssassa. Niilo Pesonen toimii neuvostossa Oulun hiippakunnan edustajana ja neuvoston hallituksen puheenjohtajana.  Nyt hallituksen kokouksen listalla olivat mm. ystävyysseurakuntatoiminnan vahvistaminen hiippakuntien seurakuntien kesken ja Uudessa Valamossa marraskuussa pidettävä kirkkomusiikkiseminaarin valmistelu.

 

Barentsin kirkkojen neuvosto toimii Barentsin alueen luterilaisten ja ortodoksisten hiippakuntien ekumeenisena yhteistyöelimenä.

 

Siihen kuuluvat siis Oulun luterilainen ja ortodoksinen hiippakunta Suomesta, Luulajan luterilainen hiippakunta Ruotsista, Nord-Hålogalandin ja Sör-Hålogalandin luterilaiset hiippakunnat Norjasta sekä Muurmansk-Montsegorskin ortodoksinen, Petroskoin ortodoksinen ja Arkangelin ortodoksiset hiippakunnat sekä Inkerin kirkko Venäjältä.

 

Neuvosto on perustettu vuonna 1996. Niilo Pesonen toteaa, että sen tavoitteena on vahvistaa kirkollista yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä Barentsin alueella.

 

Neuvosto toteuttaa aktiivisesti viittä keskeistä teemaa, joita se pyrkii käsittelemään: Barentsin alueen kirkkojen ja kristittyjen välistä yhteistyötä, saamelaisia, ympäristökysymyksiä, koulutuskysymyksiä Pohjoisessa sekä diakoniaa. Neuvostolla on tarkkailijajäsenyys Barentsin alueneuvostossa. 

 

Pesosen mukaan neuvoston työ on erityisen tärkeää tällä hetkellä, jolloin jännitteet ovat voimistuneet sekä poliittisesti että kirkkopoliittisesti. Kirkot pitävät omista näkemyksistään kiinni, mutta se ei poista pyrkimystä yhteyteen, ymmärrykseen ja kaiken sen kautta myös rauhan ylläpitämiseen alueella.

Uskontokasvatus puhutti seurakuntavierailulla Kemissä

Niilo Pesonen vieraili Kemissä viime lauantai-iltana. Seurakuntakeskukseen kokoontui joukko Merilapin seurakuntien pappeja ja maallikoita pohtimaan kirkon tulevaisuutta ja tutustumaan Niilo Pesosen linjaan.

 Kirkkoherran Töllin pitämän alkuhartauden jälkeen rovasti Heikki Keränen perusteli, miksi hän, lukuisat muu papit ja maallikkoedustajat tukevat Tuiran kirkkoherran valintaa hiippakunnan seuraavaksi piispaksi.

 Keränen korosti ehdokkaan henkilökohtaisia, moderneja johtamisominaisuuksia, hiippakunnan seurakuntien ja niiden haasteiden tuntemusta. Keräsen mukaan murroksessa oleva kirkko tarvitsee sekä uudistumista että vakautta.

 Pesosen alustuksen jälkeen käydyssä keskustelussa käsiteltiin seurakuntien välistä solidaarisuutta kirkollisverojen ehtyessä ja kirkkohallituksen leikattua pienten seurakuntien avustuksia.

 Uskontokasvatus kouluissa ja päiväkodeissa on monissa seurakunnissa vaikeuksissa varhaiskasvatussuunnitelman paikallisten tulkintojen johdosta. Seurakuntien pitämät tilaisuudet on paikoin kielletty. Opetushallituksen uudet ohjeet tammikuussa selkeyttivät tilannetta. Selvää on, että seurakuntien järjestämä uskonnollinen toiminta päiväkodeissa on mahdollista.

 Pesosen mielestä vaikuttajaviestinnän ja kirkon edunvalvonnan pitää toimia tehokkaammin sekä kokonaiskirkon tasolla että paikallistasolla, jotta syksyn kaltaiselta hämmennykseltä vältytään jatkossa.

 

Kirkko tarvitsee naisjohtajia!

Olin ensimmäisen vuoden teologian opiskelija 30 vuotta sitten. Keväällä osallistuin pappisvihkimykseen Helsingin tuomiokirkossa, vihkimykseen, jossa ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin. Viime sunnuntaina sain olla mukana, kun tätä 30-vuotista taivalta juhlistettiin, yhteistä pappisvirkaa.

Juhla oli puhutteleva.

Kuuntelin tarkasti lyhyitä kokemuksista nousevia puheenvuoroja, joita juhlassa pidettiin. Niistä välittyi kiitollisuus, mutta myös seestynyt kokemus siitä vastustuksesta, jota naiset olivat joutuneet kokemaan pappina toimiessaan. Itse tunsin ilon ja juhlamielen ohella myös pienoista häpeää. Olinkohan miehenä osannut ymmärtää sen, missä naispuoliset kollegani elivät nämä 30 vuotta? Olinko ollut heidän tukenaan, siten kuin olisi pitänyt olla?

Muutos on ollut selkeä. 30 vuotta sitten oli yllättävän paljon heitä, jotka suhtautuivat naisten pappeuteen vähintäänkin epäillen. Mielten ja asenteiden muuttuminen tapahtui kuitenkin nopeasti. Tällä hetkellä naisten toimiminen pappina on suurimmalle osalle seurakuntalaisista itsestään selvää. Kirkon linja on myös selvä, pappisvirka on yhteinen.

Toimiessani hiippakuntadekaanina papiksi vihittävistä enemmistö oli naisia. Johtamiskoulutuksen kursseilla heitä oli vuosi vuodelta enemmän. Uusien kirkkoherrojen koulutuksessa heitä on edelleen selkeä vähemmistö. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Oulun hiippakunnassa naispuolisia kirkkoherroja on eniten kirkkomme hiippakunnista ja tuomiorovasti on nainen.

Tulevaisuudessa naiset ottavat entistä selkeämmän ja näkyvämmän roolin kirkossamme.   Naisia tullaan valitsemaan piispoiksi, tuomiorovasteiksi, hiippakuntadekaaneiksi sekä entistä useammin kirkkoherroiksi. Kaikki tämä on toivottava ja hyvä kehitys sekä tulee olemaan siunaukseksi kirkollemme.

Pappisvirka on yhteinen. Se ei ole riippuvainen sukupuolesta. Avatessaan pappisviran naisille Suomen luterilainen kirkko totesi sen teologisen tosiasian, että pappisvirka on Jumalan asettama. Sen sijaan pappisviran sukupuoli tai muut ominaisuudet eivät ole jumalallista säätämystä. Pappisvirka on siis sukupuolineutraali, siinä ei ole naista eikä miestä. Se on yhteinen pappisvirka.

 

Hyvää naistenpäivää!

 

Toivoo Niilo

 

 

Kolumni Forum24-lehdessä 30.1.2018:

Kutsu sovintoon

Helsingin työväentalon graniittiseen torniin syttyi punainen lyhty. Suomi syöksyi veriseen sisällissotaan, jonka seurauksena arviolta 37.000 kansalaista menetti henkensä. Veljessota satutti koko nuorta kansakuntaa. Arvet ovat edelleen syvät.

Tänä päivänä Suomen poliittiset toimijat korostavat sovinnon, demokratian, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja eheyden merkitystä. Ne luovat pohjan, jolle yhteinen Suomemme on rakennettu. Tällä hetkellä suomalaiset ovat maailman konfliktikentillä sovinnon välittäjiä ja rauhan tuojia.

Sovinnosta puhuttaessa kirkolla on toimiva viesti. Ensinnäkin menneisyyteen katsotaan totuudenmukaisesti, mutta anteeksipyytämisen ja –antamisen kautta. Mikään näistä ei ole helppoa. Totuus tekee vapaaksi, mutta ei vain totuus, vaan mahdollisuus kaikesta huolimatta katsoa veljeä ja sisarta luottavaisesti suoraan silmiin.

Toiseksi tulevaisuuteen suuntaudutaan aktiivisesti rakentaen rauhaa ja sovintoa ihmisten välille. Sitä tekevät ihmiset, jotka arkipäivässään toimivat toisten ihmisten hyväksi. He rakentavat sopua sinne, missä tilanteet uhkaavat kärjistyä ihmisten välillä ja pintaan pääsevät ihmismielen pimeät puolet. Tällä kristillisestä uskosta nousevalla arjen lähimmäisenrakkaudella on luovuttamaton merkitys myös tänään.

Suomen sisällissota jätti syvät arvet. Näitä arpia ei käsitelty totuus- tai sovintokomissioissa. Silti kansakunta eheytyi vähitellen, selvisi seuraavista sodista ja jälleenrakennuksesta. Kenties vuosisatainen kristillinen perintömme auttoi tässä. Se perintö voi olla lähde sovintoon ja rauhaan myös tänä päivänä.

Niilo Pesonen, kirkkoherra
Tuiran seurakunta

Köyhyys on totta myös Suomessa!

Blogi Kalevassa 12.2.2018

Aamuvarhaisella availen seurakuntakeskuksen ovea. Paikalle pyöräilee 20 asteen pakkasessa nuori mies, kysyy arasti, onko tänään aamupalaa. Muistelen asiaa ja totean, että ei tänään valitettavasti ole aamupalaa tarjolla. Mies lähtee pois. Jään itse miettimään, olisiko pitänyt auttaa jotenkin muuten.

Suomessa elää 470 000 ihmistä, joiden tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen. Sairastuminen, kodinkoneen rikkoutuminen tai muu yllättävä meno voivat suistaa perheen talouden raiteiltaan. Seurakunnassa näemme, miten diakonia-avustuksia hakevien ihmisten määrä kasvaa ja entistä useampi ihminen hakeutuu erilaisiin ruoanjakelutilanteisiin.

Parhaillaan on käynnissä kirkon yhteisvastuukeräys. Keräyksen teemana on tänä vuonna köyhyyden lievittäminen sekä ulkomailla että omassa maassamme. Kyse ei ole vain rahan keräämisestä, vaan köyhyyden tosiasian esille nostamisesta. Maailmassa melkein 800 miljoonaa ihmistä menee nälkäisenä nukkumaan. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi avatessaan tämänvuotista yhteisvastuukeräystä: ”Nälän poistamiseen ei edes tarvittaisi tieteellisiä läpimurtoja, niiden sijaan tarvittaisiin tahtoa. Taistelussa nälkää vastaan tarvitaan hallitusten, yritysten ja kansalaisten yhteistyötä.”

Jeesus opetti vuorisaarnassaan, että autuaita ovat köyhät. Tämä ei tarkoittanut köyhyyden ihannointia. Se tarkoitti, että ahdingostaan häpeää tuntevalla ja velkojensa kanssa kamppailevalla ihmisellä on arvo ja hän on kunnioitettava. Samalla se tarkoittaa, että yhteisönä vastuumme on turvata tasavertainen toimeentulo ja oikeudenmukaiset lähtökohdat elämään kaikille. Se on ensi sijassa poliittinen asia.

Yksilöinä meidän tehtävämme on nähdä lähellämme oleva hätä ja toimia sen lievittämiseksi, vaikkapa osallistumalla yhteisvastuukeräykseen.

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, onko meillä tahtoa?

Minä olen tekstikappale. Kirjoita tähän mitä haluat.Voit kertoa tässä vaikkapa hieman itsestäsi tai sivujesi tarkoituksesta.